torstai 19. toukokuuta 2011

Kesäloma alkaa

Kesäloma alkaa huomenna. Tästä seuraa kukkasten vakituinen muuttaminen oikealle kasvualustalleen Pori/Merikarvia alueelle, kuten myös kasvattajan siirtyminen autuaammille kasvatusmaille. Ei kohtalokkaassa merkityksessä, mutta työllistyvässä merkityksessä. Kesän alettua alkavat myös kesätyöt.

Kukat ovat kasvaneet jälleen kerran ja olen huomaavani niiden varsien vahvistumisen. Muistelen haikeudella niitä aikoja, kun laskeskelin pieniä taimia, jotka olivat alle sentin kokoisia ja varjelin niitä, kuin kukkaa kämmenellä, jos noin yltiösiirappista sanontaa voi käyttää tässä tilanteessa. Nyt nuo kasvit ovat saavuttaneet teini-iän ja huonoryhtisinä kasvupyrähdyksen innoittamina käyttäytyvätkin, kuin teinit; syövät ihan helvetisti. Laskeskelin, että kahdelle päivälle riittävä vesimäärä on noin puoli litraa, jos tahtoo pitää mullan kosteana ja tämän lisäksi on pakko lehtiäkin kastella, koska muuten ne menevät täysin veltoiksi, kuten parhaimmatkin maailmanparantajahipit. (Jos kirjoittajan kirjoitustyyli on hieman hyökkäävä olen pahoillani; se johtuu luultavasti innostuksestani kesäloman alkaessa.)

Toivottavasti säätila vähän lämpiäisi, koska on kestämätöntä lähteä istuttelemaan kallisarvoisia luomuksiani kylmään ja puoliroutaiseen multaan. Toivottavasti tästä kesästä tulee yhtä lämmin, kuin viimeksi. Arktinen tupakka ei ole varmasti kummoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti