keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Eli miten kasvatan tupakkaa

Tässä on nyt muutama vuosi vierähtänyt, kun aloitin tämän blogin ja lopetin. Tupakankasvatus silti onnistui aloitusvuotena ja tänävuonna 2012, vaikkakin hieman huonommin kuin viimevuonna. Syy tähän oli huono kesä, jolloin satoi vettä.

Minulta on kuitenkin kyselty tupakankasvatusvinkkejä, joten päätin nyt vähän briefata, miten asia kannattaa hoitaa ja olkoot nämä ohjeet tulevien VALVIRA:n vihollisten ohjenuoria kohti vapautta!

Miten kannattaa aikatauluttaa?
- Olen lukenut monesta paikasta, että kasvit kannattaa laittaa itämään maalis-huhtikuussa, mutta olen itse sen koulukunnan miehiä tälläkin hetkellä, että kasvit kannattaa pistää multaan helmikuun lopulla. Niin virginia, kuin palturikin ovat kasveja, jotka saattavat pysäyttää kasvamisensa milloin mistäkin syystä. Tämän takia muutama lisäviikko heti alkuun on hyvää vara-aikaa. Tein ensimmäisenä vuotena sen virheen, että kastelin siemeniä liikaa, jolloin ne joko upposivat multaan syvemmälle tai lensivät kukka-astian pohjalle. Tämä ei kuitenkaan ole kovinkaan suositeltavaa, joten kannattaa olla maltillinen siementen kastelussa.

Mitä kannattaa varata tähän projektiin mukaan?
- Suosittelen tosissani kasvatualustan hankkimista. Itse olen käyttänyt nyt parina vuotena turvenappipohjaisia veijareita, joilla olen toiminut niin, että ensin kasteltuani napit ja niiden turvottua täysin olen heittänyt aina yhteen nappiin noin 2-3 kappaletta siemeniä. Miksi 2-3? Sen takia, että tupakansiementen itämisprosentti tuntuu olevan erittäin matala. Siemeniä ei muuten kannata lähteä peittelemään mullalla, koska nämä kusipäät rakastavat aurinkoa.

Mistä sitten tupakansiemenet? Itse tilasin ensimmäisen eräni joskus Exotic Gardenista, mutta heti kun olet saanut ensimmäisen onnistuneen tupakkasadon aikaan et tule enää siemeniä tarvitsemaan. Tarkoitan siis sitä, että noita siemeniä muodostuu varmasti tuhansia, joten jos innostusta riittää voit aloittaa täysin omavaraistalouden tupakan kasvatuksessa. Mikä voisikaan olla hauskempaa, kuin tervata omat keuhkonsa omilla plantaasin antimilla?

Jos tahdot hifistellä kannattaa hommata jokin uv-lamppu tjs. En itse omista sellaista, mutta jotkut isot pojat ovat kertoneet, että sellainen on kätevä. Itse olen tyytynyt helmikuun auringonvalon ja sisäikkunalaudan onnistuneeseen kombinaatioon.

Kasviravinteita en suosittele laitettavaksi. Haju muuttuu erittäin epämiellyttäväksi, jos niitä on käyttänyt liikaa. Joku vähemmän innokas ravinteidenlaittaja saattaa kuitenkin saada hyviä tuloksia myös näiden vippaskonstien käytön suhteen.

Entä milloin kasvit ulos multaan?
- Kukat kannattaa laittaa kasvamaan aurinkoiseen ja suojaisaan paikkaan heti, kun mahdollista eli kun kasvien varret ovat sen verran kasvaneet, että niitä voi pitää ulkona. Itse olen pistellyt 20cm kasveja ulos, mutta ennenkuin lähdette sen viivoittimen kanssa mittailemaan niin tämäkin on kovin yksilöllistä. Ei kannata pistää sellaisia kasveja ulos, jotka tulette tallomaan, mutta ei myöskään sellaisia, jotka ovat suurempia kuin jukkapalmut. Kultainen keskitie. Jos kuitenkin olette saaneet kasvit itämään jo helmikuussa niin toukokuussa saattaisi olla aika viedä kukat kasvamaan. Jos on lämmintä. Liikaa muuttujia helppoon vastaukseen!

Ajattelin tänävuonna kokeilla tuulettimen pitämistä kasvien vieressä, jotta niiden runko saisi lisää vahvuutta. Tämä niksi on varastettu suoraan chilinkasvattajilta. Aluksi kasvit ovat erittäin hentoja, mutta loppukesästä näitä on erittäin vaikea käsin saada poikki ja vietyä sinne anopin kompostiin.

Jos olisi tarpeeksi rahaa (tämänkin blogin mainoksilla olen tienannut vain 15e) niin ostaisin kasvihuoneen ja testailisin sillä miten kasvit käyttäytyvät. Jos sellainen löytyy niin testailkaa ihmeessä ja raportoikaa minulle!

Nyt on kasvit mullassa ja kesä lopuilla! Mitä teen?
- Joskus lehdet ovat alkaneet tuleentua ja joskus eivät. Itse olen höpönassuna toiminut niin, että revin kaikki lehdet kokonaisena pois rungosta ja tämän jälkeen murskaan suuren suonen siitä lehden keskeltä niin, että nesteet lentelevät. Kannattaa painella lehteä niin, että se on tummanvihreä omista nesteistään. Tämä homma kestää useita tunteja, joten perheen pienimmätkin voivat osallistua tähän. Mikä olisikaan hauskempaa, kuin perheen Sakari-Oskarilla kunnon nikotiinimyrkytys, kun poloinen vahingossa nuolaisi sormiaan.

Kun lehtiä on vedetty daijuun kunnolla olen laittanut ne tiiviiseen kimppuun ja pistänyt sen siihen 90-luvun aromikattilaan lämpiämään. Tässä vaiheessa lehdet alkavat käydä ja muuttamaan väriään ruskeiksi. Kannattaa käydä möyhimässä tätä kasaa, jotta hometta ei pääsisi esiintymään. Kun lehtien väri on muuttunut niin olen pistänyt kasan kuivumaan narulle ja tadaa muutaman päivän päästä edessäsi on ehtaa tupakkaa.

Tällä ohjeella olen valmistanut piipputupakkaa. Sikarisankareille en voi sanoa, miten tämä vaihe kannattaisi oikeasti hoitaa.

Jos haluat muuten säästyä vaivalta kannattaa repiä lehdet todella väkivaltaisesti jo valmiiksi kasvista irti.

Tässä vaiheessa muuten kannattaa ottaa siemenet talteen noista kukista, jotka ovat jo toivottavasti kasvaneet. Pistätte minigrip pussiin vaikka ja annatte odottaa seuraavaan kevääseen.



Toivottavasti tästä oli apua aloitteleville tarhureille. Palturitupakka on muuten hemmetisti vahvemman hajuista, kuin virginia palaessaan, joten olen kuullut joidenkin keittävän näitä kakkiaisia ja tämän hieman vaimentavan makua. En ole itse kokeillut, mutta kokeilkoot ken tahtoo.