maanantai 11. huhtikuuta 2011

Päivä blablabla

Jaahas! Onpas kulunutkin aikaa viime päivityksestä. Jätin ensimmäistä kertaa kukkaset Helsinkiin siksi aikaa, kun käväisin Porissa ja saavuttuani  takaisin oli ihme tapahtunut ja pienet ituni olivat kasvaneet vähintään sentin! Pian asun viidakossa.

Kevään tulo luultavasti jouduttaa kasveja näyttävämpiin suorituksiin ja kasvupyrähdys ei luultavasti taitu vielä vähään aikaan. Lumikin on sulanut hienosti, mutta tuskinpa vielä on maahan istutuksen vuoro. Antaa kasvaa vielä hetken pienen. Voisin pölöttää rivitolkulla näiden kasvusta, mutta teitä ei kiinnosta ja toisto olisi taattu. Voisin kuitenkin ensi kerralla kertoa piipun polton rantautumisesta Suomeen, koska olen lukenut Suuren piippukirjan jo pariin otteeseen ja pystyisin referoimaan siitä jotain siistiä. Ensi kerralla siis saatte tutustua paimenen piippuun ja soveliaaseen piipunpolton aloitusikään.

Ohessa vielä kuvia kaunokaisista!



sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Päivä XXX ja piipun kunnostus

Kukkaset kasvaneet lisää. Kissalla juoksu. Elämä on kyllä hektistä. Viimeyönä kissa huusi ja raapi ovea, mutta oven pysyessä kiinni tyytyi kantamaan eteisen mattoamme ympäri kämppää. Kirjaimellisesti. Ympäri kämppää. Kyseessä on vähän päälle vuoden vanha kissatyttö. Yritän suitsia kyseisen otuksen kiinnostusta tupakkeihin kasvattamalla rairuohoa, jota voi pureskella kaikessa rauhassa, mutta lopputulos on se, että multaa löytyy ympäri kämppäämme enenevissä määrin.

Löysin myös eilen ystäväni Jussin antaman piipun uudella tavalla. Sain sen vuosi sitten toveriltani, kun oli käynyt Saksassa ja ostanut minulle sen tuliaiseksi. Kyseessä on "Spitfire" niminen otus. Kauniin värinen ja puolikaarevan stemin päässä roikkuva olento. Ongelmana oli se, että saadessani sen ja laittaessani stemin suuhuni alkoi häkellyttävä hapettusmisreaktio. Suuta poltti ja kauniin musta imuke muuttui hetkessä vihreänharmaaksi ja alkoi haista palavalta muovilta. Jätin kaverin roikkumaan hyllyihin noin puoleksi vuodeksi. Sitten löysin sen uudelleen ja googlettamisen jälkeen toistin seuraavan ohjeistuksen (Kiitos JARI T från sikaritalon foorumi)

1) Pese stemi astianpesuaineella huolellisesti ja katso, että mitään sotkua ei jää kiinni mihinkään.
2) Kloriittia (Itse käytin Klorin nimistä kaveria, koska tunnistettava tuoksu auttoi pesuvaiheessa tarkistamaan jäikö kemikaalia piippuun kiinni.) kaadettiin koko stemin päälle. Tätä ennen on suositeltavaa peitellä vaseliinilla kaikki, mitä et halua katoavan käsittelyn yhteydessä.
3) 0.5h - 1h päästä ota stemi pois myrkystä mieluiten pinseteillä tai jollain hauskalla apuvälineellä ja pese huolellisesti (Painotan sanaa huolellisesti). Itse viruttelin noin vartin verran juoksevan veden alla samalla hieroen kaikilla apuvälineillä joita käsiini sain, että kloriitti ei pääsisi tuhoamaan piippua lisää missään vaiheessa.
4) Varsi on nyt ihan vitivalkoinen ja siitä pääsee eroon pelkällä oliiviöljyllä! Kaadoin stemin päälle aimo ripauksen oliiviöljyä ja hieroin sitä kankaanpalalla. Uuh varsi on taas ihan musta ja ei haise miltään! Parhautta!

Ohessa tupakkien kuvia ja varresta pieni kuvajainen.